Walking in a circle

On kylmin talvi ikinä,
mutta silti minulla on ainakin kerran ollut
lämpimämpi kuin koskaan.

Aloitan heräämisestä: Vaikka luulin, että auringonsäteenväriset jutut ikkunallani tekisivät nousemisesta helpompaa, se ei ollut niin. Näin unta, että sä suutelit mua takaapäin silleen tosi nätisti ja sanoit, että olit pussaillut jonkun muun tytön kaa, mutta että mä olin yhäkin sun lemppari ja se riitti mulle siinä unessa, koska sä olet kaunis ja upea. Ja mä luotan suhun ja kaikkeen mitä sä sanot tai teet. Mä haluun kattoo sua sinisin silmin ilman mitään pelkoa siitä, että jäisin yksin tai et sä joskus päättäisit ottaa sen toisen tytön.

Siinä unessa me ajettiin ratikalla, joka oli kullankeltanen ja lämpimän värinen, mulla oli keltanen kellohameinen kesäleninki ja mä poltin kuubalaista sikaria. Sit me mentiin ostaa joitain juhlia varten hedelmiä, jotka oli tosi isoja kaikki ja mua nauratti koko ajan ku mietin et riittääks rahat vai mitä oikeen on tapahtunu. Maailma siin unessa oli lämmin ja valosa ja hassu.

Sit mä heräsin yksin sängystäni.

Ei. Ei. Ei. Mulla oli tosi epätoivonen olo. Siin ei oo helppo nousta kun tietää, ettei tuu näkee toista ainakaan tänään. Eikä huomenna eikä ylihuomenna...... Mä vedin peittoo ympärilleni et tulis ees lämmin ja ikävöin sun viereen. Ei rakastuneena osaa nukkua yksin. Sit päivä alko. Se oli outoo harhailuu asunnossa, jonka lattiat, seinät, maalaukset, kuvat, ihmiset, äänet, ikkunat. Kaikki on niin sulosen yhdentekevää ilman sua.

Ja vaatemytty lattialta tuoksu sulta.

Mä pääsin ulos asti. On tosi outoa, kuinka mun mieleen tulvii vaan lisää ja lisää kuvia kun mä kuuntelen musaa ja kävelen. Ne kuvat on outoja ja hämärii videoclippei ihmisistä, joita mä en tunne. Niiden takii mä alan aina kirjottaa. Mä kuvailen, että mitä ne tekee ja mitä ne tuntee ja kuinka niiden elämä särkyy asvalttiin tai kuinka ne kokee ensisuudelmansa tai pääseekin läpi niistä vaikeista matikankokeista tai kuinka niillä menee yhen sekunnin lujempaa kuin muilla tai kuinka ne on sotkussa ongelmien labyrinteissa. Mä en osaa kirjottaa itsestäni niin, että haluaisin julkaista mitään. Mun seuraava tarina kertoo taas näistä uusista tyypeistä, jotka on ilmestyny äkkii mun mieleeni.

Kotona mä avasin kirjan ja rupesin opettelee, et mitä tarkottaa mädäntyä decay tai ruumis corpse englanniks. Siihen tää päivä oikeestaan onki menny. Sillä et mä keskityn johonkin epäolennaiseen, saan mun sydämessä kytevän tyhjyyden ja kivun hetkeks pois mielestä. Mulla on ikävä mun unelmaprinssiäni. Mulla on ikävä niihin unenomaisiin sekunteihin sun kanssa... Alan toistaa itteeni, mut niin tekee myös parhaat biisit.

Pysykää taajuuksilla!

Uniklubi - Kukka

Kuin saavillinen kylmää vettä

Aamu... Vatsas kiertää ja olo on astetta helvetillisempi. Mä funaan kaks kertaa et kantsiiks täst ees nousta. Ei voi mitään kello on koht kolme päiväl ja mä tiiän etten vaa voi jäädä nukkuu koko päiväks. Siit alkaa raahautuminen jääkaapille siin toivos et siel ois jotain kylmää jota vois juua ilman et se tulee ylös saman tien. Samal mä koitan miettii sitä, et kannattaako mun ylipäätään luottaa niihin sekaviin muistikuviin mitä mul on eilisest. Ne kaikki suukot ja se kundi ja alkoholimäärä, jonka pummin silt yhelt.

Ei auta mitään. Mä kaunistaudun, koska Alex on sitä mieltä, et mun näkeminen ei oo sen mielest yhtä helvettii. Tai siis se tahtois nähä mua. Tai et tiedos ois treffit. Siinä sit yritän saada itteni semmoseen kuntoon, et maailman upein ja söpöin kundi pystyis tsiigaa mua myös selvänä. Et mä saisin pitää sen vaan ittelläni. Kun mä ryntään pakkaseen, mun MP3 päättää alkaa soittaa AFIi ja mä tunnen eläväni kunnol. En ikinä missais hetkeekään mun elämäst. En vaikka pakkanen on nii kylmä et mun ohuiden sukkisten läpi tuntuu työntyvän miljoona kylmää piikkii ja hengitys höyryy. Dösän tuloon kuus minsaa ja siin ajas pitää jännittää et tippuuks sormet ennen ku oon onnistunut pääsee lämpimään.

Mua ei kiinnosta vaik dösäs on vitun kuollutta. Mä oon niin onnellinen kuin kukaan voi olla. Hetket sen kundin lähel on ku unta. Ja jokanen elonmerkki siit kundist saa mut hymyileen automaattisesti. Ja mä tiiän et oon helvetin kliseinen kun oon rakastunut, mutta tää tuntuu niin täydelliseltä et tähän vois vaan jäädä ikuisiks ajoiks. Niil on kaunis, iso asunto, mut siis mulle ois ihan sama vaik se ois taluttanu mut mihin tahansa rotanloukkuun. Pääasia, että se on mun lähellä. Kukaan muu ei osaa halata ja suudella samalla tavalla ku se. Me safkataan siin kahestaan ja tsiigataan yks leffa. Kukaan muu ei tosiaan osaa suudella kuin se, eikä kellään ihmisellä oo yhtä täydellistä kroppaa. Mä tiiän sillä hetkellä mitä haluun. Tiiän sen niin tarkkaan, et mulle on ihan sama vaik mutsi lähettäis miljoona mis oot viestii niinku se tekeeki jos oon minuuttiikan myöhäs himast.

Siin vaihees ku kello on yks kolkytneljä ja mä oon kävelemäs himaan lumisatees ku kylmyys tuntuu tappavimmalta ikinä päätän, etten enää ikinä kirjota mihinkään novelliin et jokin ois ku kaatais kylmää vettä jonkun niskaan. Ei oo reiluu, että joku keskeyttää jonkin niin kauniin ja ihanan. Ei oo reiluu et sen sijaan et voisin tuntee jonkun lämpimän kehon itteeni vasten ja halata lujaa ja näyttää kuinka paljon sitä rakastan, joudun kävelee yksin kylmässä ja pimeessä lumentäytteises maailmas himaan, jossa ei ainakaan odoteta hymyillen ja rakastaen. Se on jotain kauheempaa ku saavillinen kylmää vettä. Mä kaadun sänkyyn meikit päällä ja vedän hupparin lujempaa ympärilleni. On niin helvetin kylmä.

-AFI morning star-

Entry 1 pientä esittelyä?

Bee, eli mä on pitkään haaveillut blogista, jonne vois kirjottaa ihan kaiken mitä omassa elämässä tapahtuu, mutta silleen että kaikki ois täysin anonyymia ja irti todellisuudesta, niin ettei kukaan, joka tätä blogia lukee vois koskaan olla täysin varmoja, että kuka tän on kirjoittanut ja keistä tää blogi kertoo. Mä haluun isona kirjailijaksi ja aattelin, että omasta elämästä kirjoittaminen vois helpottaa, olla hyödyllistä ja auttaa mua järjestelemään asioita helpommin päässäni. Vakuutan, että kaikki blogissa esiintyvät ihmiset on muokattu tuntemattomiksi ja kaupunki, jossa tämä tapahtuu on aika tuntematon. Silti kaikki mitä tulet lukemaan on oikeasti koettua nähtyä ja kuultua sillä erotuksella, että olen ottanut taiteilijan vapauden muuttaa nimet ja kaikki ne seikat, jotka mahdollistaisivat henkilöiden tunnistamisen.

Jotain minusta...
En aio kertoa itsestäni hirveästi mitään henkilökohtaista. Ehkä se fakta, että olen kirjailijan urasta haaveileva tyttö ei auta ketään hirveästi. Sen voin toki paljastaa. Olen kotoisin perusmukavasta perheestä, elämässäni ei ole tapahtunut mitään merkittävästi kammottavaa. Kuulun siihen sukupolveen, joka on nähnyt ja kokenut ennätyskylmän talven, kasvihuoneilmiön voimistumisen, hassut amerikasta suomeen rantautuvat muotivillitykset ja paljon muutakin outoa.

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka on saanut maistaa rakkautta ja upota mustasukkaisuuden syvimpiin syövereihin. Kuulun heihihin, jotka ovat törmänneet ylittämättömiltä vaikuttaviin ongelmiin ja selvinneet niistä kuitenkin... Pysykää taajuuksilla. Musta kuullaan vielä